Kesähöpinöitä

dav

Heihoi, ihanat! Blogi on elänyt täysinäistä hiljaiseloa sillä tätä tyttöä ovat bebe-elämä, kesä ja maantie vieneet mennessään aika tehokkaasti viime aikoina. Toisin sanoen, meidän poppoomme Suomi-roadtrip on edelleenkin käynnissä ja suven ihanuus onkin saanut pääkoppani niin autuaasti täydelliseen kesämoodiin, että (edes jollain tavalla) järkevien lauseiden tuottaminen tänne blogiin on tuntunut aika mission impossible-kamalta. Mutta nyt keräsin nuo muutamat vielä jäljellä olevat aivosoluni yhteen ja päätin koota kasaan postauksen, tosin erittäin kevyen sellaisen.

Kirjoitin nimittäin listaa asioista joita olen viime aikoina kesäisen höttöisessä ajatusmaailmassani pyöritellyt – olkaas hyvät, herrasväki! Here they come:

  • Kesällä tunteet roihuavat ja festaripusuja vaihdellaan. Kesäromanssi sanalle ei juurikaan löydy talvikauden vastinetta. Vai onko kukaan koskaan kuullut jonkun puhuvan kuumasta ”talviromanssistaan”? Talvikausi kaipaisi selvästi brändiuudistusta!
  • Miksi Sinkkuillallinen-ohjelma tulee telkusta joka kerta kun töllöttimen avaan? Sarja on ihan hauska, mutta oikeasti. JOKA kerta.
  • Olenko ainoa ihminen Helsingissä, joka EI ole vielä käynyt Löylyssä?
  • Osaankohan enää meikata ja näyttää siistiltä tämän roadtrip-elämän ja mökkeilyn jälkeen? Nimimerkillä ”Kuivashampoo ja löysät verkkarit, you rock my world.”
  • Aina puhutaan girl crusheista eli tyttöihastuksista, mutta entäpä pariskunta-ihastumiset? Omani olisi ehdottomasti Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari.
  • Ymmärrän kyllä, että raakakakkujen ainesosat ovat kalliimpia kuin perus jauhomeiningit, mutta voisivatkos raakakakkujen hinnat ehkä kuitenkin hieman laskea? Pretty pleeeease. Meikäläisellä on nimittäin parhaillaan kova himo testailla eri kahvipaikkojen kakkutarjonnat läpi mutta kymmenen euron rajaa hipovat hinnat ovat silti aika kovia lompakolleni…

Sellaisia vähä-älyisiä ajatuksia tässä pääkopassa pöyrii tällä hetkellä. Nyt palaan takaisin kesäelämän pariin ja koitan metsästää kevyttä mielialaani pahasti piinaavan hyttysen täältä mökin nurkista… Sitten saunaan ja vegenakkia grillailemaan – se on kesä ny, jihuu!

dav

Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

-V

 

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Blogien täydelliset elämät

dav

Täyden kympin elämä – totta vai (blogi)tarua?

Löysin itseni yhtenä päivänä lueskelemasta erään bloggarin postauksia hänen elämästään tuoreena äitinä ja vaimona. Kirjoitukset olivat söpöjen kuppikakkujen, pastellinsävyisten vauva-asujen ja lämpimien lattemukien täyttämiä.

Juuri tuona päivänä olin itse viettänyt vähän toisentyylistä bebe-elämää, suurimpana haaveenani suihkuun pääseminen. (mamas, you know what I am talking about!) Ehkä joku voikin arvata mihin fiilikseen tämä yhdistelmä johti: kateushan siinä nosti pian rumaa päätään mieleni sopukoissa… Öyh – not good. Kateus kun ei ole se kaikista inspiroivin tunne, ei etenkään päivänä, jolloin olo on jo muutenkin yhtä hehkeä kuin märällä lapasella.

Blogien maailmaan sukeltaminen on parhaimmillaan kuin hetki omaa aikaa täydellisen lehtipinon kera; kaikkea on tarjolla, aina skandinaavisista sisustusmaailmoista tehokkaisiin treenivinkkeihin ja siististi häivytettyihin silmämeikkeihin… Itsetunnon ja oman elämän arvostuksen kannalta blogit ovat kuitenkin yhtä riskaabelia kamaa kuin perinteiset lehdetkin – mikäli niitä ei lue tietty realismi mielessään.

On nimittäin helppoa tuntea kateutta sellaisen maailman tai elämän edessä, josta näkee vain minimaalisen kokoisen palasen. Sillä onnellisia ja keveitä asioita on helppo esitellä, blogin sivuilla ja muutenkin – mutta nitä vaikeita ja synkkiä… not so much.

Omakin blogini on vain pienen pieni pintaraapaisu elämästäni, sisältäen lähinnä niitä valoisampia aiheita, onnistuneita ruokalautasia ja hyviä hiuspäiviä. Kaikki nuo ovat tosia sinänsä – mutta onhan se nyt niinkin, etten ole pahemmin elämäni raffimpaa puolta täällä blogin sivuilla paljastellut.

Blogini onkin ihan tarkoituksella hyvään fiilikseen perustuva, joten aiheet ovat sen mukaisia. Tajusin kuitenkin, että ehkä ajoittain tekisi hyvää raottaa tuota blogielämän ”esirippua” sinne hieman vähemmän hiotulle puolelle näyttämöä. Sinne missä outfit of the day on liian lyhyet verkkarihousut ja se mukava (mutta ahhh niin ruma) huppari ja välipala riisikakku voilla. Niihin päiviin jolloin mittarissa on vain muutama huonosti nukuttu tunti ja otsassa asuu pienikokoisen kraaterin olomuotoa havitteleva finni.

Sillä hei, mitä olisikaan elämä jossa olisi vain keveitä puheenaiheita, roosaisia pionikimppuja ja huolettomia hymyjä rannalla? Hemmetin kivaa varmasti, mutta pidemmän päälle…? Luulenpa, ettei parhainkaan latte tai makeinkaan kuppikakku maistuisi enää niin herkulta mikäli elämä olisi yhtä kuubalaista kahvipapua ja sokerihuntua päivästä toiseen.

Nautitaan siis elämästä kaikilla mausteilla; välillä hernaria sinapilla ja toisena päivänä skumppaa ja suklaata. Tänään nauruhepuleita ja huomenna itkuinen ilta.

Ja se, mitä täysillä eletty ja tunnettu elämä rosoineen kaikkineen ei ole… Se ei ainakaan ole tylsää.

Pus,

-V

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Mitä nyt?

dav

 

Ihminen voi elää vuosia kulkien samanlaisia uria, toistaen tuttuja rutiinejaan – ja tätä kautta pysyä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen ainakin suhteellisen samanlaisena tyyppinä. (vaikkakin henkilökohtaisesti uskonkin että vain muutos on pysyvää)

Kunnes sitten, yhden päivän voimasta… koko homman luonne meneekin aivan uusiksi, ihmiselämän kestoon verrattuna pikkuruisen hetken sisällä. Siltä ainakin juuri tällä hetkellä itsestäni tuntuu. Äidiksi tuleminen on onnellisesti sheikannut maailmaani niin kovaa ja upeasti, että olen uuden edessä vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Näin ollen bloginkin kanssa olen vähän ymmälläni.

Mitä nyt? Mistä kirjoittaa kun koko oma universumi onkin yhtäkkiä ihan erilainen? Tuntuisi nimittäin todella hassulta kirjoitella nyt vaikkapa hyvinvointimaailman uutuuksista, sillä omat ajatukseni täyttyvät tällä hetkellä niin totaalisen erilaisista asioista. (kuten muumivaippojen ominaisuuksien pohtimisesta, päikkärihaaveiluista, eräästä pikkuruisesta pojasta ja loputtomasta rakkaudesta)

En tosin koe muuttuneeni niin, etten yhtäkkiä olisi enää minä. Ihan entiseen malliin saan nauruhepuleita maailman tyhmimmistä asioista, haaveilen matkasta Islantiin, Pariisiin ja Jenkkeihin, ostan välillä raakasuklaata ja toisena päivänä irtokarkkeja, kokkailen smoothieita, intoilen uudesta mekkolöydöstä ja fiilistelen himan lähistöltä löytynyttä täydellistä kesäkahvilaa. So same old me, jep jep… Ja silti: ei kuitenkaan. Jokin minussa on täysin muuttunut, mutten ihan osaa (ainakaan vielä) sanoa mikä.

Eli blogin suhteen tuo kysymys on tosiaan: Mitä nyt?

Se selviää varmasti – mutta nyt aion nauttia kesästä, auringosta ja vesimeloniähkyistä – sekä kirjoittaa tänne juuri siitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä.

Pus!

-V

 

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.